|
Pohjoismaiden mestaruuskisat Norjassa 13.5.2006
Kuvagalleria löytyy painamalla tästä >>
Tulokset ja kaaviot löytyvät painamalla tästä >>
Tänä vuonna aikuisten sekä A- ja B-junioreiden PM-kisat järjestettiin Norjassa Drammenissa, joka sijaitsee noin 40 kilometriä Oslosta etelään. Suomalaisia kisaajia huoltajineen ja tuomareineen oli kaksi bussilastillista. Kisojen jälkeen toinen busseista lähti kotimatkalle ja toinen palaa leirille jääneiden kanssa Suomeen keskiviikkona.
Kisapaikkana oli Drammenshallen, iso urheiluhalli. Kisat vedettiin päivässä läpi kolmella tatamilla. Kisaajia oli yhteensä noin 270 ja osallistujia oli Norjasta, Tanskasta, Ruotsista, Fäärsaarilta, Islannista ja Suomesta. Suomen valmentajina toimivat Reino Fagerlund, Mika Mukkula ja Markus Pekkola. Tuomareita Suomesta edustivat Timo Lehtonen ja Erkki Jokikokko.
Päätuomarina toimi IJF-A tuomari Per-Arne Grime, joka piti aamun tuomaripalaverin.
Tuomaripalaveri alkoi klo 08:15 paikalla oli 18 tuomaria, joista norjalaisia 9, ruotsalaisia 4, islantilaisia 1 tanskalaisia 2 ja suomalaisia 2. Joka matolla toimi 2 tuomariryhmää ja kisat pidettiin kolmella ottelualueella.
Palaverin aluksi Per-Arne Grime toivotteli kaikki tervetulleeksi, jakoi tuomariluettelon ja piti tuomaripalaverin englanniksi. Hän korosti ja totesi mm. seuraavia asioita päivän kisasta.
hän totesi, että päivästä tulee varmasti pitkä ja raskas
kisassa käytetään "vanhoja" rajasääntöjä
finaaliotteluiden tuomarit valitaan sen perusteella, mistä maasta ottelijat ovat. Samalla hän totesi valitellen, että jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin suomalaiset ja ruotsalaiset pääsevät valitettavan vähän tuomitsemaan illan finaaleita, sillä yleensä niissä ovat olleet vastakkain juuri ruotsalaiset ja suomalaiset. Hän toivoi kyllä asiaan muutosta :)
otteluaikoja oli suuren osaanottajamäärän vuoksi lyhennetty alkuperäisestä siten, että aikuisten otteluaika oli 4 min ja A- sekä B-junioreilla 3 min
käsilukkotilanteissa Per-Arne korosti, että varsinkin B-nuorten otteluissa ei ole mitään järkeä antaa särkeä kyynärniveltä. Hän totesi, että julistakaa "tekninen" ippon, jos ukella on juji-gatame tilanteessa käsi suorana ja torilla selvä kontrolli.
lopuksi Per-Arne painotti yhteistyön merkitystä tuomariryhmässä. Pienillä ilmeillä, eleillä, merkeillä, jne. kulmatuomarit voivat vahvasti tukea mattotuomarin toimintaa. Lisäksi hän myös kehotti kysymään rohkeasti neuvoja ja näkemyksiä kisojen kansainvälisiltä tuomareilta Harald Monsenilta (IJF-B), Per-Arne Grimeltä (IJF-A) sekä Marcus Ilveriltä (IJF-B) epäselvissä tai tulkinnanvaraisissa tilanteissa, jotka mahdollisesti ratkaisisivat ottelun.
Ottelut aloitettiin aamulla noin klo 09:30 ja mitaliottelut saatiin päätökseen illalla noin klo 19:30
Timon päivä:

Ryhmässäni olivat Björn Nyberg Ruotsista (National A) ja Stelios Kalatzis Norjasta (National B). Kierto totetutettiin siten, että olimme puoli tuntia matolla kerrallaan ja vaihdoimme jokaisen ottelun jälkeen joko keskeltä kulmaan tai kulmasta keskelle. Sitten seurasi puolen tunnin tauko.
Tuomarikolmikkomme yhteispeli toimi hyvin. Varsinkin ruotsalaisen Björn
Nybergin kanssa pienet eleet toimivat hyvin. Tämän johdosta ei tullut
turhia kädenheilutuksia.
Alkuotteluissa matollani oteltiin M-81, M+100, A-66, A-60 B-66 ja B-60.
Pisteytys ja varoitukset menivät vähintäänkin hyvin kohdalleen, sillä alkuotteluissa jouduin korjaamaan vain kaksi antamaani yukoa waza-ariksi. Mukavat alkuottelut, jotka pysyivät hyvin käsissä ja saatiin aina oikea voittaja.
Mitaliotteluissa olin 6 kertaa mattotuomarina ja 4 kertaa kulmatuomarina.
Ensimmäiset mitaliottelut sekä keskellä ollessani että kulmassa ollessani menivät hyvin. Pisteet kohdalleen ja ottelut hyvin hallussa.
AP-60 pronssiottelussa, jossa olin mattotuomarina, sininen johti ottelua waza-arilla. Molemmilla oli taulussa myös yukot kahdesta shidosta. Sininen aloitti hyökkäyksen, jonka valkoinen käänsi vastaheitollaan itselleen. Tarjosin waza- aria valkoiselle, jolloin kulmat pomppasivat pystyyn ja totesivat: "waza-ari blue".
Vaihdoin pisteet siniselle, jolloin päätuomari Per-Arne Grime kutsui meidät reunalle. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että pisteet kuuluvat valkoiselle, ja kysyi miksei ippon ? Sininen tuli alas siltaan ja Grimen mielestä oikea tuomio olisi ippon valkoiselle. Neuvottelimme kulmien kanssa ja he muuttivat näkemyksensä heiton suorittajasta ja waza-ari annettiin valkoiselle.
Tämän jälkeen sininen ottelija työnsi valkoisen ulos alueelta. Annoin ottelun päättäneen shidon siniselle. Ottelun jälkeen Grime kutsui meidät taas puhutteluun. Tätä rangaistusta hän ei ymmärtänyt lainkaan, koska valkoinen olisi voinut kiertää ympäri ottelualuetta. Vaikea ja sekava ottelu, joka sotki hieman keskittymistä ja näkyi jonkin verran seuraavien otteluiden tuomitsemisessa. Jäljelle jääneissä loppuotteluissa olin hieman hermostunut tämän ottelun takia, mikä näkyi aikaisina mateina ja muutenkin hieman haparoivana tuomitsemisena.
Onneksi loput ottelut olivat suhteellisen selviä ja helppoja. Kaiken kaikkiaan hyvä ja opettavainen päivä.
Erkin päivä:

Ryhmässäni olivat Marcus Elver Ruotsista (IJF-B) ja Oysten Wilberg Norjasta (National B). Työnjako totetutettiin siten, että jokainen oli kymmenen minuuttia keskellä ja kaksikymmentä minuuttia kulmassa. Sitten puolen tunnin tauko.
Alkuotteluissa matollamme oteltiin vain naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoja, joka hieman harmitti, sillä illan mitaliotteluista saattaisi tulla hankalia, kun ei pääse ennen niitä tuomitsemaan yhtään poikien tai miesten ottelua. No minkäs teet ?
Yhteistyö varsinkin Ruotsin Marcus Elverin kanssa toimi erinomaisesti eikä minun tarvinnut korjata tuomioitani kuin kerran waza-arista ipponiksi. Päädyin ko. tilanteessa waza-ariin, koska minusta tekniikasta puuttui riittävä voima eikä tekniikka "näyttänyt" ipponilta.
Oikea-aikainen matte-komento on erittäin tärkeä. Eräässä mattotilanteessa luulin, että tyttö rakentaa juji-gatamea ja olin huutamassa matte jopa kaksi kertaa ennen kuin tajusin, että hän rakentaakin ude-garamia. Lukko onnistui ja tyttö voitti sillä ottelun. Liian aikaisin julistettu matte olisi ollut aika raaka tuomarivirhe.
Erittäin hyvä aamupäivä ja oli mukava tuomita !!!
Mitaliotteluissa olin 5 kertaa keskellä ja 5 kertaa kulmassa.
Hieman hermostutti ensimmäinen mitaliottelu jossa olin mattotuomarina B-45 poikien pronssiottelussa. Hermostutti siksi, että en ollut koko päivänä tuominnut yhtään poikien tai miesten ottelua ja judo on eri sukupuolilla kuitenkin hieman erilaista.
Ottelusta näytti tulevan vaikea "nyhjäys" ottelu, jossa ei pisteitä juurikaan tehdä. Hermoiluni näkyi ottelun alussa, kun mietin, annanko kokan "pikku pylläytyksestä". Timo oli kaverina kulmassa ja nyökkäsi jolloin julistin kokan. Pistetaulu ei reagoinut lainkaan ja seuraavasta mattesta kutsuin kulmat neuvotteluun. Olin onneton unohtanut, kumpi suorituksen teki. Onneksi kulmat muistivat ja pelastivat minut. Ottelu päättyi lopulta valkoisen, kokan saaneen, selvään ipponiin noin puolentoista minuutin ottelemisen jälkeen.
AT-57 finaalin alussa yhteistyöni kulmatuomareiden kanssa ei toiminut. Tarjosin noin 45 sekunnin kohdalla valkoiselle passiivisuus-shidoa jonka kulmat pyyhkivät epäröimättä pois. Minun olisi pitänyt katseella pyytää vahvistusta ainakin toiselta kulmalta. Noin minuutin kohdalla julistin matte ja nyt "silmäpeli" toimi ja kulma nyökkäsi. Antamani passiivisuus-shido valkoiselle meni läpi. Muuten ottelu oli tiukkaa ja tasaista vääntöä ja päättyi ihan ottelun lopussa sinisen tekemään vastaheittoon, josta annoin yukon.
Muut mitaliottelut olivatkin helppoja ja selkeitä ipponiin päättyneitä otteluita.
Kaiken kaikkiaan minulla oli älyttömän hyvä päivä. Läsnäolo ja keskittymistaso oli varmasti parasta, mitä minulla on ollut ikinä. Yleensä jännitän hieman liikaa. Nyt oli mukava olla tuomarina ja kun on kivaa, niin homma sujuu. Jatkossa täytyy opiskella sitä, että saa itsensä samanlaiseen vireeseen ja olotilaan. Mahtava päivä :)
Mitaliotteluiden jälkeen kokoonnuimme Per-Arne Grime:n johdolla loppupalaveriin. Per-Arne kiitti meitä kaikkia hyvästä tuomarointipäivästä. Hän perusteli hyvää tuomarointia sillä, että valmentajat olivat hänen tietojensa mukaan olleet erittäin tyytyväisiä tuomaritoimintaan. Saman vahvisti kilpailupäällikkönä toiminut Sven-Ove Johansen.
Ennen hyvästejä Per-Arne Grime totesi, että jos kolmikolle jäi ottelun jälkeen sellainen olo, että nyt meni väärin, niin kolmikon on hyvä keskustella ja löytää oikea voittaja edes jälkikäteen. Virheitä tekevät kaikki ja niistä on vain opittavaa !!!
Mukavat, hyvin järjestetyt PM-kisat. Kiitos tuomarikomissiolle ja Judoliitolle että saimme olla mukana. Erityiskiitokset valmennuspäällikkö Reino Fagerlundille !
Timo Lehtonen ja Erkki Jokikokko
|