Liiton syyskokous Tampereella 27.11.2005

Erkki Jokikokko
aluepäällikkö
2.11.2005 

Virallinen kokouskutsu löytyy painamalla tästä >>


Ehdokasasettelusta Suomen Judoliiton hallitukseen...

Etelä-Suomen alue tarvitsee VAHVAN edustuksen liiton hallitukseen maan vilkkaimpana alueena. Etsikää pystyviä, aikaansaavia, pitkäjänteisiä, judon edistämistä haluavia ihmisiä, ja tulkaa ESITTÄMÄÄN ehdokkaitanne viimeistään kokoukseen. (ilman esittämistä ketään ei voida valita !!!)

Judoliiton säännöt sanovat hallituksen kokoonpanosta ja määrästä seuraavaa
Liiton asioita hoitaa hallitus, johon kuluu puheenjohtajan lisäksi 6-9 muuta jäsentä

Liiton puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet valitaan kolmivuotiskaudeksi kuitenkin siten, että joka vuonna erovuorossa on vähintään kaksi ja enintään kolme muuta jäsentä. Erovuoroisten jäsenten tilalle valitaan vähintään kaksi ja enintään kolme muuta jäsentä sekä joka kolmas vuosi puheenjohtaja.

Varsinaiset kolmivuotiset tai tätä lyhyemmät, esim. kesken kauden paikastaan luopuneiden jäsenten mahdollisesti täytettävät hallituspaikat jaetaan ehdokkaiden kesken siten, että kokouksessa eniten ääniä saanut ehdokas valitaan pisimmälle vapaalle hallituspaikalle jne.

Ehdokkaita puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten vaaleihin voivat asettaa vain Liiton jäseneseurat Liiton toimistoon tai hallitukselle osoitetulla, aikaisintaan kaksi kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen valintakokousta lähetetyllä jäsenseuran ja ehdokkaan tai ehdokkaiden allekirjoittamalla kirjeellä, joka sisältää ehdokasasettelun perustelut. Määräaikaan mennessä asetetut ehdokkaat mainitaan kokouskutsussa. Määräajan jälkeen ehdokkaita voi esittää vain kokouksessa. Kokouksessa voi äänestää vain em. tavalla asetettuja ehdokkaita.


Nyt hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi 7 jäsentä ja hallituksessa ovat:

Puheenjohtaja Tapio Mäki
Rantatie 2 B 7
40950 Muurame
E.mail: tapio.maki@judoliitto.fi
Puhelin: 050 - 555 4458

Varapuheenjohtaja Ismo Seppänen
E-mail: imppo@kolumbus.fi
Panunkatu 55 A 9
57200 Savonlinna
Puhelin 0500-676316
Hallintovaliokunta
Saliohjelma

Varapuheenjohtaja Jukka Parvinen
E-mail: jukka.parvinen@phnet.fi
Puh: 040-5543671
Valmennusvaliokunta

Varapuheenjohtaja Esa Vakkilainen
E-mail: esa.vakkilainen@poyry.fi
Kaupintie 15 A 4
00440 Helsinki
Puhelin: 040-8377327
Harrastejudovaliokunta
Antidoping ohjelma
Kilpailu- ja sääntövaliokunta
Historiatyöryhmä
Judon Tuki -yhteistyö
Kumppanuusohjelma
Jäsen Arttu Laitinen
E-mail: arttu.laitinen@metateline.fi
Koroistentie 6 C B17
00280 Helsinki
Puhelin: 0400-716001
fax: 09-4580893

Jäsen Erkki Kokkonen
E-mail: marita.kokkonen@kolumbus.fi
Timoteikuja 8 I 19
00730 Helsinki
Puhelin: 09-7245357
Viestintä
EM2006 järjestelytoimikunta
Talouseuranta

Jäsen Erkki Jokikokko
E-mail: erkkijokikokko@yahoo.com
Hiekkaharjuntie 14 B 32
01300 Vantaa
Puhelin: 040-844 4524
Aluetyöryhmä

Jäsen Tiina Kaistila
Nallekarhuntie 32
36100 Kangasala
E-mail: tiheka@sci.fi
Puh: 040-705 4010
Koulutustyöryhmä

Erovuorossa ovat Jukka Parvinen (Hyvä jätkä !!! :) ja Erkki Jokikokko (nooh... :). Molemmat erovuoroisista ovat halukkaita jatkamaan !!!

Mikäli niin halutaan ja oikein ymmärsin, niin hallitukseen voidaan valita nyt kaikenkaikkiaan kolme jäsentä !!! Toivon, että valittavista hallituksen jäsenistä suurin osa on Etelä-Suomen alueelta. Sen päätätte osaltanne TE !!! Käyttäkää äänivaltaanne ja tulkaa kokoukseen esittämään ja valitsemaan sellaiset henkilöt hallitukseen, jotka vievät kokonaisvaltaisesti sekä Suomen että alueemme judotoimintaa eteenpään !!!

Virallinen kokouskutsu löytyy painamalla tästä >>

Erkki Jokikokko
aluepäällikkö
2.11.2005