Suomen Judoliiton syyskokouksessa
Tampereella Varalan Urheiluopistolla nimettiin Jaana Sundberg vuoden
judokaksi. Vuoden valmentajaksi nimettiin Jukka-Pekka Jokinen ja vuoden
tuomariksi Kari Neuvonen.
Jaana Sundberg sijoittui toukokuussa
EM-kilpailuissa Rotterdamissa viidenneksi. Marraskuussa Sundberg otti
pronssia alle 23-vuotiaiden EM-kisoista Kiovasta. Alkuvuodesta Sundberg
otti pronssia Moskovan Super World Cup turnauksesta. Marraskuun alun
Finnish Openissa Sundberg voitti painoluokkansa alle 52
kiloa.
Vuoden valmentajan Jukka-Pekka Jokisen valmennettaviin
kuuluu Jaana Sundbergin lisäksi tänä vuonna parhaiten menestynyt
miesjudoka Valtteri Jokinen, joka voitti helmikuussa Saksan Super World
Cupissa pronssia.
Vuoden judotuomari Kari Neuvonen pääsi
ensimmäisenä suomalaisena tuomitsemaan aikuisten MM-kisoihin, jotka
oteltiin syyskuun alussa Kairossa.
Syyskokouksessa valittiin
Judoliiton hallitukseen erovuoroisten tilalle kolmivuotiskaudeksi
2006-2008 Jukka Parvinen, Erkki Jokikokko ja Markku Ilvonen.
Pekka
Lehdes
|