Tulokset löytyvät tästä >>

Sanna tuomariesittelyssä oikealla
Kilpailuun osallistui kahden päivän aikana 375 judokaa
ympäri Eurooppaa. Kilpailupaikalla oli kolme tatamia, joissa jokaisella
oli kaksi tuomarikolmikkoa.
Minun ryhmässäni olivat tanskalaiset
Frank Asmussen, joka oli myös kilpailun vastaava tuomari sekä Anton
Toft. Olimme matolla noin puoli tuntia kerrallaan ja tuomari vaihtui
joka ottelun jälkeen. Kilpailussa ei käytetty uutta rajasääntöä,
mitä ihmettelin kovasti, sillä luulin, että kaikki kilpailut käydään
nykyään tällä säännöllä. Onneksi sain tiedon tästä ennen otteluiden
alkua, vaikka siitä ei tuomaripalaverissa puhuttukaan.
Perjantaina
ottelivat B-nuoret ja matollani olivat sarjat BP -45, BP -50, BP -55 ja BP
avoin.
Aamupäivän ottelut menivät minulta mielestäni hyvin. Yhdessä ottelussa
kulmat pyyhkivät pois antamani wazarin. Tilanne oli ilmeisesti heidän
mielestään mattotilanne. Muuten tuomiot olivat kohdallaan ja työskentely
ryhmäni kanssa sujui hyvin.
Perjantain finaaleissa pääsin matolle kuusi
kertaa. BT -48 pronssiottelussa, BT -63 finaalissa ja BP -45 pronssiottelussa
olin kulmassa. BT -57 finaalissa, BP -40 pronssiottelussa ja BP -60
pronssiottelussa olin keskellä. Ottelut olivat tasaisia, mutta voittaja
löytyi kaikissa varsinaisella otteluajalla ja ottelut ratkesivat
ottelijoiden pistesuorituksiin (ei siis varoituksiin).
Lauantaina
vuorossa olivat A-nuoret. Jatkoimme samoilla ryhmillä ja samoilla matoilla.
Meidän matollamme olivat tällä kertaa AP -66, AP -90, AP -100 ja AP avoin.
Aamupäivän ottelut sujuivat samaan malliin kuin edellisenäkin päivänä, paria
poikkeusta lukuun ottamatta. Ollessani kulmassa eräs ottelija kuristettiin
tajuttomaksi. Ottelijat olivat suhteellisen lähellä minua ja katsoin
tilannetta todella tarkasti, sillä kuristus vaikutti tehokkaalta ja
ihmettelin missä taputus viipyi. Kuristettava ottelija liikkui mielestäni
koko ajan, mutta yhtäkkiä häneltä oli lähtenyt taju. Mattotuomari reagoi
tähän samalla hetkellä kun itse havaitsin asian. Ottelijalle palasi taju
pian ja hän pääsi omin voimin pois matolta.
Toisessa ottelussa, jossa
olin mattotuomarina eräällä ottelijalla sattui käteen heiton
seurauksena pahasti. Käsi saattoi murtua. Heitosta tuli ippon ja kutsuin
ensiavun paikalle heti.
Erään ottelun jälkeen sain palautetta, etten
vaatinut ottelijaa sitomaan vyötään tarpeeksi tiukalle. Asmussen sanoi,
että sinun pitää vaatia ottelijaa laittamaan vyö korkeammalle
ja kireämmälle, jos olet joutunut pyytämään pukujen korjausta jo
useaan otteeseen.

Sanna työn touhussa ...
Finaaleissa pääsin tuomitsemaan kulmassa AP
-66 pronssiottelussa ja AT -48 finaalissa. Keskelle pääsin AT
-63 finaalissa, AP -60 finaalissa ja AP -81 pronssiottelussa. AP -60
oli ainoa täysiaikainen ottelu, joka kuitenkin ratkesi toisen
ottelijan tekemään pistesuoritukseen.
Kokonaisuudessaan olen omaan
työskentelyyni tyytyväinen, mutta varoituksien kanssa minun tulisi olla
vieläkin itsevarmempi ja osata antaa niitä aina kun on tarvetta. Itse pidin
systeemistä, että tuomari vaihtui joka ottelun jälkeen. Siinä ei joutunut
istumaan paikoillaan pitkiä aikoja ja vire pysyi hyvänä koko ajan, koska
pääsi mattotuomariksi usein.
- Sanna Ranki

 |
V-M Karinkanta |
20.04.2006 |