EJ/1.1.2007

Markus Pekkola | Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen aluevalmentaja

 

Markus Pekkola, 3. dan, alle 73 kg

Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen aluvalmentaja 1.1.2007







Makke, Markus Pekkola (s. 1978) oli ehdolla kevään Tampereen EM kisa-joukkueeseen, mikäli näyttöjä löytyy kansainvälisistä kisoista. Loppukeväästä 2005 vuodenvaihteeseen asti vakavasti sairastellut Pekkola palasi harjoitelemaan täysipainoisesti vasta tämän vuoden alusta. Ensimmäisiin kansallisen tason kisoihin hän pääsi osallistumaan vasta maaliskuun alussa voittaen alle 81-kiloisten ja avoimen sarjan puhtaasti. Markus aloitti judouransa 9-vuotiaana. Junioriaikanaan hän suhtautui melkoiseen menestykseensä rennosti ja päätös vakavammasta suhtautumisesta judoon syntyi kymmenkunta vuotta sitten.

Hämeenlinnalaisen parhaat saavutukset ovat hopeamitali vuoden 2003 ja pronssi vuoden 1999 Suomen kovimmassa kansainvälisessä Finnish Judo Open -kilpailuissa Tikkurilassa. Miesten SM-kultaa Makke on voittanut vuosina 2002 Savonlinnassa ja 2004 Hämeenlinnassa. SM-hopeaa hän on voittanut vuosina 1999 ja 2000.

Harmillinen harjoituksissa sattunut rannemurtuma vei Markukselta tilaisuuden kultamitalin tavoitteluun vuoden 2001 kotikisojen SM-tatameilta samoin kuin vuoden 2003 kisoissa, jolloin syynä oli ranteen jänteiden revähtäminen Moskovan leirillä.

Näytöt taidosta ja kunnosta riittivät kuitenkin edustuspaikkaan judon MM kisoihin Saksaan heinäkuussa 2001. Münchenissä Markus sai alkukierroksilla vastaansa painoluokan tulevan maailmanmestarin, joten ensimmäinen reissu maailmanluokan kisoissa meni vielä kokemuksia keräillessä. Markus Pekkolan valmentaja on Olli Paasimaa, joka on valmentanut lukuisia menestyneitä suomalais-judokoita. Vuoden 2001 lopussa Pekkola matkusti kuukauden harjoittelumatkalle Tokain yliopistoon Japaniin Judoliiton Ateena 2004 -ryhmässä. Uudestaan hän matkusti harjoittelemaan Japaniin vuoden 2003 lopulla, jolloin hän loukkasi tosin jalkansa. Lyhyestä ehjästä harjoituskaudesta huolimatta hän voitti keväällä 2004 Suomen mestaruuden.

Makke tunnetaan teknisesti monipuolisena ottelijana, jolta löytyy hihasta yksi jos toinenkin "ässäkortti". Kotimaisissa kisoissa vastustajat kompastuvat usein näyttäviin heittoihin ja yleensä ipponin arvoisesti. Markuksen asevarastosta löytyy tekniikkaa tai-otoshista kieppiin, mattotekniikoihin ja kotimaan tatameilla erityisen tuhoisaksi osoittautuneeseen yhden käden tsuri-komi-goshiin.

Lähde: Hämeeninnan Judoseura



Markuksen yhteystiedot löytyvät painamalla tästä >>



Atulitko ilman kehyksiä ???
pääsivulle pääset tästä >>